23.04.2015–29.10.2015 Oulu
23.4.–29.10.2015 Oulu
Opettajat, erityisopettajat, eri alojen terapeutit, sairaanhoitajat sekä sosiaali- ja terveysalan ohjaajat ja avustajat.
Koulutus soveltuu henkilöille, jotka kohtaavat työssään erityistä tukea tarvitsevia lapsia, nuoria tai aikuisia. Koulutus antaa hyvän perustan kaikille henkilöille, jotka työskentelevät arjen- ja elämänhallinnan vaikeuksista kärsivien asiakkaiden parissa.
Koulutukseen osallistuvilta edellytetään vähintään sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan perustutkintoa. Tapauskohtaisesti myös muu tutkinto voidaan hyväksyä, jos osallistujalla on riittävästi työkokemusta vastaavista tehtävistä.
Koulutuksen pääkouluttajana ja johtajana toimii VTM, sosiaalipsykologi, erikoissairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen valmentaja ja työnohjaaja, psykoterapeutti Leena Mannström-Mäkelä.
Leenalla on monipuolinen kokemus työskentelystä ADHD-aikuisten, -nuorten, -lasten ja -perheiden kanssa. Hän käyttää työssään päivittäin ratkaisukeskeisen valmennuksen menetelmiä erilaisten asiakasryhmien kanssa. Pääkouluttaja on ollut vuosina 2003–2005 ADHD-liitossa kuntoutuspäällikkönä. Tällöin hän oli yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa tuomassa valmentavaa työotetta neuropsykiatristen ihmisten kanssa työskentelyyn. Tämän jälkeen Leena ollut kehittämässä neuropsykiatrista valmennusta voimaannuttavaan ja ratkaisukeskeiseen suuntaan.
Koulutukseen liittyy myös erityisasiantuntijaosuudet. Erityisasiantuntijat tuovat oman erityisosaamisensa liittyen neuropsykiatrisiin erityisvaikeuksiin. Erityisasiantuntijoina toimivat psykiatri, erityisopettaja / toimintaterapeutti sekä mahdollisesti omakohtainen kokemus neuropsykiatrisista pulmista ja niiden vaikutuksesta perheeseen.
Koulutuksen tavoitteena on antaa hyvät perustiedot ADHD:sta, autisminkirjon oireyhtymistä ja Tourettesta. Riittävä perustiedon hallinta mahdollistaa voimaannuttavan työskentelyn erityistä tukea tarvitsevien lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Koulutuksesta saa myös menetelmiä toimia voimavaroja sekä yhteistyötä tukevalla tavalla myös moniammatillisissa tiimeissä sekä verkostoissa.
Koulutus
KOULUTUKSEN RAKENNE JA TOTEUTUS
Koulutuksessa on viis kahden päivän lähiopiskelujaksoa (yht. 10 lähiopetuspäivää):
Jakso I
To–pe 23.–24.4.2015 klo 9.00–16.00
Jakso II
Ti–ke 19.–20.5.2015 klo 9.00–16.00
Jakso III
Ma–ti 24.–25.8.2015 klo 9.00–16.00
Jakso IV
To–pe 24.–25.9.2015 klo 9.00–16.00
Jakso V
Ke–to 28.–29.10.2015 klo 9.00–16.00
Lähiopiskelu sisältää:
Itsenäinen opiskelu etäjaksolla sisältää:
KOULUTUKSEN KESKEISET SISÄLTÖALUEET
Koulutuksen sisältö noudattaa Neuropsykiatrinen valmentaja ry:n laatusuosituksia ja näin ollen mahdollistaa Neuropsykiatrinen valmentaja -nimikkeen käytön valmistumisen jälkeen.
Lisätietoa:
Koulutussuunnittelija Eija Raatikainen, puh. 044 465 2205, eija.raatikainen@pohjois-pohjanmaa.fi
1700 € sisältäen luentomateriaalin ja kahvit, laskutetaan erissä
1.4. mennessä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Oulun toimipaikkaan
Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta laskutetaan puolet koulutuksen hinnasta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan, laskutetaan koko koulutuksen hinta.
Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentajakoulutus on toteutettu Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Oulussa kaksi kertaa (vuonna 2013 ja vuonna 2014).
Molempien ryhmien kaikki osallistujat kokivat koulutuksen vastanneen omia odotuksia erinomaisesti tai hyvin.
Kommentteja palautteista:
"Erinomainen kouluttaja! Vankka ammattitaito, työkokemus ja ryhmänhallintataidot."
"Kouluttajan empaattisuus loistava!"
"Koulutuksessa oli hyvää erityisesti ratkaisukeskeskeisyys."
"Teoriatietoa, käytännön harjoittelua, pienryhmätyöskentelyä ja kokemusasiantuntijoiden luentoja sopivassa suhteessa!"
"Itsenäiset tehtävät ja vertaisryhmä tukivat hyvin opiskelua."
"Mahtava työkalupakki arjen ongelmiin."
"Kiitos kouluttajalle yksilöllisestä ja yhteisöllisestä huomioinnista ja kannustuksesta"